Arjen ulapalla

Arkeen purjehtiminen on alkanut. Loman auvoisesta satamasta lähtö on onnistunut ilman isompia karille ajoja ja saan edelleen lomamuistoistani energiaa työhön sekä arjen pyörittämiseen. Tähän on auttanut myös se, että kevätaurinko on alkanut paistamaan. Joka päivä kuljemme kohti valoisampia päiviä, kohti kesää.

Arjen ulapalla ei näy vastarantaa, mutta olen luonut omaan valtamereeni saaria tasaisin väliajoin. Lomasaaria, jotka rikkovat arjen ja tarjoavat hetkittäisiä levähdyskeitaita. Enää en siis ole tuuliajolla ilman päämäärää, välillä hukkuen tekemättömiin töihin ja hoitamattomiin asioihin. Jokainen välietappi antaa voimia suoriutua päivittäisistä toimista. Tärkeää on ollut asettaa nämä lepolaiturit vain tarpeeksi lähelle toisiaan. Vaikka pysähtyisin useamman kerran joka päivä. Hengittämään hetkiseksi, syvään ja rauhallisesti.

Työrutiineihin pääseminen on pienen treenaamisen jälkeen alkanut sujumaan. Yritän silti tehdä asioita uudella tavalla. Nopeasti, mutta hitaasti. Tällä tarkoitan, että tartun työhön ennakkoluulottomasti, mutta yritän olla kuormittamatta itseäni liikaa ja huomioida omat voimavarani paremmin. Oli hienoa huomata loman aikana, etten ole korvaamaton. Enkä aio enää luoda itselleni tätä harhakuvaa.

Liikunta on tärkeä osa jaksamista. Jos oma fyysinen kunto on kehno, se vaikuttaa suoraan myös henkiseen hyvinvointiin. Tässä iässä en enää kilpaurheile kenenkään muun kuin itseni kanssa. Itsensä voittaminen tuntuu silti todella hyvältä.

15.3.2012

Jostain luopuminen on aina jonkin uuden alku

Matka on ohi. Istun paikassa, josta seitsemän viikkoa sitten perhosia vatsassani, mietteissäni katselin matkalaukkuani ja selkäreppuani. Istun omassa nojatuolissa. Olen kotona. Vai olenko?

Viimeiseen seitsemään viikkoon sisältyy ihania kokemuksia, elämyksiä, suuria tunteita, uusia tuttavuuksia, upeita maisemia ja paikkoja jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tekemäni matka vieraan kulttuurin kautta omaan itseeni on onnistunut. Tunnen, että olen viimeisten vajaan kahden kuukauden aikana pystynyt irroittaumaan siitä oravanpyörästä, jonka ahdistavasta kuristusotteesta halusin päästä irti.

Nyt olen palannut lähtöpisteeseen, tuttuun ympäristöön, omaan kotiini. Silti koen, että olen tuonut tähän omaan turvasatamaani mukanani jotain, joka tekee tästä paikasta vieraan. Olen tuonut tänne uusia ajatuksia. Ajatuksia omasta itsestäni, ympäröivästä maailmasta, tavasta nähdä asioita, tavasta kohdata ihmisiä, tulevaisuudesta ja sen mahdollisuuksista.

Näiden uusien ajatusten ja arjen yhteensovittaminen vie varmasti aikansa. Uusista ja vanhoista ajatuksista jalostuu varmasti uusia ja taas uusia. Eikä vanhojen ajatusten ja rutiinien haarniskaa voi kokonaan ripustaa naulakkoon. Uusilla ajatuksilla on vain tarkoitus kiillottaa ajan patinoimaa minäkuvaa. Tiedän, että kaikista kerätyistä kokemuksista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Askel askeleelta opin elämään omaa elämääni omalla tavallani. Opin suodattamaan kokemuksistani ja ajatuksistani juuri minunlaiseni elämän.

Vaikka matka on tällä erää ohi, matka ei lopu koskaan. Sillä tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka.

Oma nojatuoli, Valkeakoski, Suomi 1.3.2012