Juoksin, kunnes elämä sai minut kiinni

Mitä me pakenemme tai tavoittelemme? Lähes aina elämän onnellisimmat ja parhaat asiat tapahtuvat yllättäen, sattumalta, ihan lähellä. Tavoitteita asettaessa pitäisi muistaa olla onnellinen kaikesta siitä mitä elämä on jo antanut. Usein oppii arvostamaan esimerkiksi terveyttään vasta kun itse tai läheinen on vakavasti sairastunut, työpaikkaansa, kun sitä ei enää ole, rakkautta eron hetkellä. Katso ympärillesi. Olet tapahtumien keskipisteessä huomaamattasi. Katso peiliin. Aivan. Tämä päivä on elämäsi paras. Elä se täysillä, nauti joka hetkestä. Ja muista, asioilla on tapana järjestyä. Yksi sulkeutunut ovi avaa useamman uuden mahdollisuuden.

Itse yritän hidastaa, ehkä ajoittain osaan jo pysähtyä ja nauttia. Minun peilistäni katsoo onnellinen mies. Ei täydellinen, mutta onnellinen. Pitää vain useammin pysähtyä, antaa elämän saada otteeseensa ja olla onnellinen siitä mitä on. Tässä ja nyt.

Norjan vuonoilla

Terassilta avautuu Tjeldsundin salmi, vuono- ja lumihuippuiset vuorimaisemat. Vastarannalla siintää Lofoottien vehreät kallioseinämät. Näissä mielenikkunan merimaisemissa tajunta saa kaivatun erätauon. Erätauon arjesta, töistä sekä kevään ja alkukesän TV-kuvaus -rypistyksestä. Nyt on aikaa kasata ajatuksia ja ladata pattereita, että voi palata takaisin normaaliin arjen oravanpyörään. Nyt on myös hyvä aika suunnata muutama ajatus tulevaisuuteen.

Sinkkutanssien TV-kuvaukset olivat upea, mieltä avartava kokemus. Tiukka kuuden viikon kuvaussessio tanssitreeneineen, treffi- ja lavatanssikuvauksineen linkitettynä normaalin työn ja arjen pyörittämiseen laittoivat toden teolla omat voimavarani sekä ajankäytönhallinnan koetukselle. Välillä ehti käydä kotona vain lataamassa pyykkikoneen ja vaihtamassa puhtaat vaatteet päälle sekä kuvauksiin soveltuvat vaatteet laukkuun. Ja taas mentiin. Valkeakosken ja Helsingin väliä tuli sahattua omalla tai linja-autolla 3-4 kertaa viikossa ja siihen päälle vielä eri puolille Etelä-Suomea suuntautuneet lavatanssikuvaukset. Huh. Kiirettä piti, mutten antaisi sekuntiakaan pois. Kuvausten aikana tutustuin aivan mahtaviin ihmisiin, joista useammista on jo tullut ja varmasti tulee loppuelämän kestäviä ihmissuhteita. Kevääseen ja alkukesään on mahtunut runsaasti tanssia ja vahvoja tunteita. Mutta niistä ei vielä sen enempää. Näette sitten 20.7. alkaen...

Opin tanssimaan. Kyllä. Kaksi vasenta jalkaa on alkanut muodostumaan jalkapariksi, toinen jalka vasemmaksi ja toinen oikeaksi. Lantioni on alkanut keinumaan. Kädet ja jalat tottelevat jo jonkin verran yhtäaikaisia aivoilta tulevia käskyjä. Musiikki on alkanut tuottamaan vartalossani rytmisiä liikkeitä, joilla voin ohjata tanssikumppaniani pitkin tanssilattian parkettista pintaa. Aivan mahtava tunne! Se tunne, kun lapsena tajuaa ensimmäistä kertaa ajavansa polkupyörää ilman apupyöriä tai kun uimakoulussa huomaa, että vesi alkaa kantamaan. Aion jatkaa tanssiharrastusta ja opetella lisää. Tanssin niin pitkään kuin fyysinen kuntoni sallii ja sen jälkeenkin vielä ajatuksissani.

Elämä on uuden oppimista ja nauttimista varten. Joskus on kuitenkin hyvä heittää jarruvarjo auki ja pysäyttää vapaapudotus, jäädä kielekkeen reunalle katsomaan mistä on tultu ja minne ollaan menossa. Tämä keskikesän lomahetki Pohjois-Norjassa sukellellen, luonnosta ja merestä nauttien, lepäillen ja omia ajatuksia kuunnellen on minun jarruvarjoni. Hetkeni ennen seuraavaa hyppyä, kohti tuntematonta tulevaa.

Elämä on seikkailu

Mihin kissa karvoistaan pääsee? Nälkäni elämää kohtaan on ollut aina suuri. Se ajaa minut tekemään ajoittain asioita, joita en usein usko todeksi vasta kun asiat ovat jo toteutuneet. Haastan itseni päivittäin työssäni, mutten saa siitäkään tarvittavaa tyydytystä. Tarvitsen haasteita, niin fyysisiä kuin henkisiä. Haen elämänkokemuksia urheilusta, laulamisesta, näyttelemisestä, sukeltamisesta jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä kaikki kokeilemisen arvoinen kiinnostaa. Ja niitä asioita on paljon.

Esillä oleminen on hyvällä tavalla muodostunut neuroosiksi, tekemisen pakoksi. Siinä ei niinkään kiehdo julkisuus, vaan ihmisten kohtaaminen aidoissa tilanteissa, vuorovaikutus ihmisiin, ajatusten vaihtaminen, kontaktin luominen, vaikuttaminen ja vaikuttuminen. Ilmein, elein, ajatuksin. Joskus jopa kosketuksin.

Tässä iässä alkaa tuntea itsensä melko hyvin fyysisesti. Henkinen puoli se siltikin jaksaa kerta kerran jälkeen yllättää. Elämännälkä, kokemisen halu on tällä hetkellä erittäin suuri. Jotenkin arjesta irroittautuminen vaatii joka vuosi vuodelta yhä rohkeampia irtiottoja. Tunteilla tasapainottelua järjen ehdoilla. Hulluutta hyvällä tavalla ja hyvässä hengessä.

Huomenna se sitten alkaa. Tähän astisen elämäni isoin askel julkisen minäni esiripun riisumiseen. Tulevat kuukaudet tulevat olemaan vauhdikasta irroittelua, ja varmasti niin henkisesti kuin fyysisestikin omien raja-aitojen uudelleen paalutusta. Aion ottaa tulevasta kokemuksesta kaiken irti. Varmasti se muuttaa monia käsityksiäni ympäröivästä maailmasta, mutta eniten uskon kokemuksen muuttavan käsitystä itsestäni. Ehkä jopa loppuelämäni ajaksi.

Sinkkutanssit, täältä tullaan! (:

Arjen ulapalla

Arkeen purjehtiminen on alkanut. Loman auvoisesta satamasta lähtö on onnistunut ilman isompia karille ajoja ja saan edelleen lomamuistoistani energiaa työhön sekä arjen pyörittämiseen. Tähän on auttanut myös se, että kevätaurinko on alkanut paistamaan. Joka päivä kuljemme kohti valoisampia päiviä, kohti kesää.

Arjen ulapalla ei näy vastarantaa, mutta olen luonut omaan valtamereeni saaria tasaisin väliajoin. Lomasaaria, jotka rikkovat arjen ja tarjoavat hetkittäisiä levähdyskeitaita. Enää en siis ole tuuliajolla ilman päämäärää, välillä hukkuen tekemättömiin töihin ja hoitamattomiin asioihin. Jokainen välietappi antaa voimia suoriutua päivittäisistä toimista. Tärkeää on ollut asettaa nämä lepolaiturit vain tarpeeksi lähelle toisiaan. Vaikka pysähtyisin useamman kerran joka päivä. Hengittämään hetkiseksi, syvään ja rauhallisesti.

Työrutiineihin pääseminen on pienen treenaamisen jälkeen alkanut sujumaan. Yritän silti tehdä asioita uudella tavalla. Nopeasti, mutta hitaasti. Tällä tarkoitan, että tartun työhön ennakkoluulottomasti, mutta yritän olla kuormittamatta itseäni liikaa ja huomioida omat voimavarani paremmin. Oli hienoa huomata loman aikana, etten ole korvaamaton. Enkä aio enää luoda itselleni tätä harhakuvaa.

Liikunta on tärkeä osa jaksamista. Jos oma fyysinen kunto on kehno, se vaikuttaa suoraan myös henkiseen hyvinvointiin. Tässä iässä en enää kilpaurheile kenenkään muun kuin itseni kanssa. Itsensä voittaminen tuntuu silti todella hyvältä.

15.3.2012

Jostain luopuminen on aina jonkin uuden alku

Matka on ohi. Istun paikassa, josta seitsemän viikkoa sitten perhosia vatsassani, mietteissäni katselin matkalaukkuani ja selkäreppuani. Istun omassa nojatuolissa. Olen kotona. Vai olenko?

Viimeiseen seitsemään viikkoon sisältyy ihania kokemuksia, elämyksiä, suuria tunteita, uusia tuttavuuksia, upeita maisemia ja paikkoja jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tekemäni matka vieraan kulttuurin kautta omaan itseeni on onnistunut. Tunnen, että olen viimeisten vajaan kahden kuukauden aikana pystynyt irroittaumaan siitä oravanpyörästä, jonka ahdistavasta kuristusotteesta halusin päästä irti.

Nyt olen palannut lähtöpisteeseen, tuttuun ympäristöön, omaan kotiini. Silti koen, että olen tuonut tähän omaan turvasatamaani mukanani jotain, joka tekee tästä paikasta vieraan. Olen tuonut tänne uusia ajatuksia. Ajatuksia omasta itsestäni, ympäröivästä maailmasta, tavasta nähdä asioita, tavasta kohdata ihmisiä, tulevaisuudesta ja sen mahdollisuuksista.

Näiden uusien ajatusten ja arjen yhteensovittaminen vie varmasti aikansa. Uusista ja vanhoista ajatuksista jalostuu varmasti uusia ja taas uusia. Eikä vanhojen ajatusten ja rutiinien haarniskaa voi kokonaan ripustaa naulakkoon. Uusilla ajatuksilla on vain tarkoitus kiillottaa ajan patinoimaa minäkuvaa. Tiedän, että kaikista kerätyistä kokemuksista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Askel askeleelta opin elämään omaa elämääni omalla tavallani. Opin suodattamaan kokemuksistani ja ajatuksistani juuri minunlaiseni elämän.

Vaikka matka on tällä erää ohi, matka ei lopu koskaan. Sillä tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka.

Oma nojatuoli, Valkeakoski, Suomi 1.3.2012