Mihin kissa karvoistaan pääsee?
Nälkäni elämää kohtaan on ollut aina suuri. Se ajaa minut
tekemään ajoittain asioita, joita en usein usko todeksi vasta kun
asiat ovat jo toteutuneet. Haastan itseni päivittäin työssäni,
mutten saa siitäkään tarvittavaa tyydytystä. Tarvitsen haasteita,
niin fyysisiä kuin henkisiä. Haen elämänkokemuksia urheilusta,
laulamisesta, näyttelemisestä, sukeltamisesta jne. Listaa voisi
jatkaa loputtomiin, sillä kaikki kokeilemisen arvoinen kiinnostaa.
Ja niitä asioita on paljon.
Esillä oleminen on hyvällä tavalla
muodostunut neuroosiksi, tekemisen pakoksi. Siinä ei niinkään
kiehdo julkisuus, vaan ihmisten kohtaaminen aidoissa tilanteissa,
vuorovaikutus ihmisiin, ajatusten vaihtaminen, kontaktin luominen,
vaikuttaminen ja vaikuttuminen. Ilmein, elein, ajatuksin. Joskus jopa
kosketuksin.
Tässä iässä alkaa tuntea itsensä
melko hyvin fyysisesti. Henkinen puoli se siltikin jaksaa kerta
kerran jälkeen yllättää. Elämännälkä, kokemisen halu on tällä
hetkellä erittäin suuri. Jotenkin arjesta irroittautuminen vaatii
joka vuosi vuodelta yhä rohkeampia irtiottoja. Tunteilla
tasapainottelua järjen ehdoilla. Hulluutta hyvällä tavalla ja
hyvässä hengessä.
Huomenna se sitten alkaa. Tähän
astisen elämäni isoin askel julkisen minäni esiripun riisumiseen.
Tulevat kuukaudet tulevat olemaan vauhdikasta irroittelua, ja
varmasti niin henkisesti kuin fyysisestikin omien raja-aitojen
uudelleen paalutusta. Aion ottaa tulevasta kokemuksesta kaiken irti.
Varmasti se muuttaa monia käsityksiäni ympäröivästä maailmasta,
mutta eniten uskon kokemuksen muuttavan käsitystä itsestäni. Ehkä
jopa loppuelämäni ajaksi.
Sinkkutanssit, täältä tullaan! (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti