Maanantaipäivän rento kanoottireissu

Viimeinen yhteinen reissumme Marian kanssa oli kanoottimatka Phang Nga'an upeaan pinaakkelisaaristoon, jossa oli mahdollisuus luolien kautta päästä saarten keskellä sijaitseviin laguuniin. Eilisiltainen juhlinta tuntui hieman alkumatkasta, mutta päivä oli aurinkoinen ja maisemat aivan upeat. Jaksan ihmetellä edelleen, että miten tällaiset pinaakkeleiksi kutsutut kivitoteemit ovat syntyneet. Ja kuinka upeiksi kallioseinämät tippukiviluolineen ovat ajan saatossa muotoutuneet. Tämän jylhän ja karhean kauneuden täydentää vastapainoisesti vehreys, sillä nämä Andaman merestä kohoavat saaret ovat täynnä elämää ja vihreyttä. Palmut, mangrovepuut ja muut viidakon kasvit kasvavat pääosin paljaalla kalliolla. Monet lintulajit, lepakot ja gibbonit viihtyvät myös saarilla.

Kun olimme päässeet saaristoon, hyppäsimme meitä kuljettaneesta ”emäaluksesta” pieniin, maksimissaan kolmen hengen banaania väriltään ja muodoltaan muistuttaviin ilmatäytteisiin kanootteihin. Minun ja Marian ei tarvinnut itse meloa, vaan paikallinen oppaamme ohjasti meidät mitä ihmeellisimpiin luonnon muodostamiin luoliin ja laguuniin. Jotkut luolat olivat niin ahtaita veden ollessa korkealla, että opas otti paatistamme hieman ilmaa pois ja me painauduimme aivan keltaisen sukkalamme pohjalle. Näin pääsimme ahtautumaan sisälle saariin ja näimme upeita laguunia.

Yhdessä luolastossa asusteli suuri lepakkoyhdyskunta. Lentävät hiiret, kuten Maria otuksia kutsui, olivat tosin meidän onneksemme untenmailla emmekä päässeet tutustumaan niihin sen lähemmin. Haju luolassa muistutti kyllä lepakoiden olemassa olosta, sillä ummehtunut luolastoilma yhdistettynä lepakon ulosteen ah niin ihanaan tuoksuun oli todella kuvottavaa. Edelleenkin olin onnellinen, että edellisillan juhlinta oli ollut kohtuullisen hillittyä. En olisi halunnut yhdistää tähän ihanaan ödööriin omia vatsahappoaromeja. Pientä pakokauhua ja syviä nieleskelyjä kylläkin tuli, kun synnytyksen omaisesti työnnyimme naama kalliota hipoen kumibanaanillamme lepakkoluolasta suureen laguuniin. Olo tuntui todella uudelleen syntyneeltä, kun viimein oppaamme sai potkaistua meidät kätilön ammattitaidolla ulkomaailmaan. Paatin pohjalla oli noin 20 senttiä lämmintä merivettä, ilma oli muuttunut raikkaaksi meri-ilmaksi, ja jossain yläilmoissa joku lintu rääkäisi kuin vastasyntynyt. Olo oli kuin olisi ollut lasten puhallettavassa uima-altaassa, kun yritin kammeta kroppaani ylös venhosta.

Kanoottiretki päättyi isolla laivalla nautittuun illalliseen. Samalla pääsimme todistamaan upeaa auringonlaskua. Taas tuli hankittua yksi mukava ja mieleenpainuva kokemus lisää muistojen aarrearkkuun.

Phang Nga, Phuket 27.2.2012

Kolmas ihminen toden sanoo

Kyllä monessa paikassa on tullut ”pakomatkani” aikana käytyä ja täytyy sanoa, että jokainen reissu on ollut kokemisen arvoinen. Tällä tarkoitan lähinnä positiivisen tunteen aiheuttamaa kokemusta. No, Yksi tällainen ei niin positiivinen kokemus sattui matkallani Koh Taolta Chiang Maihin. Olin matkustanut yöjunalla Chumphonista Bangkokiin ja kohtuullisen väsyneenä jäin odottelemaan jatkojunaani rautatieasemalle.

Aikaa oli sen verran ja väsy vielä painoi aamu-unista reissaajaa, että ajattelin kysyä lähtölaiturini jo hyvissä ajoin ja mennä reppuineni laiturille makoilemaan. Kaukaa viisaana ajattelin, etten tyydy vain yhden paikallisen VR:n virkailijan kertomaan laiturinumeroon, vaan varmuuden vuoksi valitsin kaksi eri virkailijaa (miehen ja naisen), toisen rautatieaseman sisältä ja toisen ratapihalta. Molemmilta sain vastauksen, että herrareissaaja on hyvä ja käy odottamaan junaansa laiturille numero 10. Ei muuta kuin kohti oikeaa laituria, reppu tyynyksi ja ottamaan pienet aamutorkut.

Thaimaassa junat kulkevat suurin piirtein samalla tavalla kuin talvella Suomessa. On siis enemmän kuin varmaa, että juna on ainakin puoli tuntia myöhässä aikataulustaan. Kun kello alkoi olla jos sen verran, että junani olisi pitänyt nytkähtää reilu tunti aikaisemmin, keräsin tavarani ja lähdin tiedustelemaan viivästyksen syytä. Kiinni saamani virkailija kertoi, että junani oli lähtenyt noin puoli tuntia sitten laiturilta numero 9. Kerroin hänelle saaneeni kahdelta eri virkailijalta ohjeen odotella edesmennyttä junaani laiturilla numero 10 ja sen takia myöhästyneeni kyseiseltä matkalta. Sitten tulikin palvelua.

Minut vietiin rautatieaseman yläkerran toimistoon ja siellä kolme eri virkailijaa tenttasi tarinaani ja soitteli puheluita ympäri rautatieasemaa. Puolen tunnin asioinnin jälkeen sain kuin saikin rahani junalipusta takaisin. En kuitenkaan halunnut enää jatkaa matkaani junalla, vaan halusin lentokentälle, josta voisin ottaa seuraavan lennon Chiang Maihin. Virkailija järjesti minulle taksin hieman edullisemmin lentokentälle ja ehdin itse asiassa hieman aikaisemmin Chiang Maihin kuin junani olisi ollut perillä. Kaikki siis päättyi onnellisesti.

Thaimaassa vanha sanonta kolmas kerta toden sanoo saa uuden merkityksen. Täällä ihmiset neuvovat mieluummin kuin myöntävät, ettei heillä ole asiasta harmainta aavistustakaan. Junaepisodin jälkeen olen aina kysynyt vähintään kolmelta eri ihmiseltä neuvoa. Ja neuvoistakin huolimatta luottanut maalaisjärkeen.

(tapahtui Bangkokissa 15.2.2012)

Ylös vedestä

Eilen tuli sitten tehtyä viimeiset dyykit tämän reissun osalta. Pyörähdimme Marian kanssa kolmen sukelluksen päiväreissulla Koh Phi Phillä. Yllätykseksemme saimme oppaaksemme tutun kaverin Similanin reissulta, sillä brittiläinen sukellusopas Spencer oli matkassa mukana. Kaikki sukellukset sujuivat hienosti ja ilman suurempia kommelluksia. Mikä hienointa, kahdella sukelluksella tuli nähtyä myös hai.

Ensimmäinen hai (noin metrin mittainen, ilmeisesti mustatäplähai?) teki nopean pyrähdyksen näkökentässämme ja häipyi pimeyteen sen liiemmälti hyvästejä jättämättä. Viimeisellä sukelluksella löysimme noin kaksi metrisen leopardihain, joka makasi pohjassa. Virtaus oli suhteellisen kova, mutta onnistuimme uimaan aivan hain viereen ja jäimme pohjalle katselemaan tätä uljasta näkyä. Hain virtaviivaista ja sulavalinjaista vartaloa. Noin viiden minuutin patsastelun jälkeen irrotimme otteemme pohjasta ja annoimme virran kuljettaa itseämme haista pois päin. Hai halusi myös lähteä liikkeelle ja onnistuimme seuraamaan haita muutamia minuutteja. Hai jopa ui noin metrin päästä ohitseni. Aivan mahtava tunne!

Viimeisen sukelluksen jälkeen mielen valtasi haikeus,luopumisen tuska. Se olisi nyt tässä. Tällä erää. Myös fyysiset jäähyväiset sukeltamiselle olivat jokseenkin mieleenpainuvat. Laivalla nauttimani muna-pekoni-paahtoleipä-aamiaisen yhteydessä yhdestä takahampaastani lohkesi puolet. Jätin siis konkreettisesti osan itsestäni merelle. Oman kruununi valtameren syleiltäväksi.

Seitsemän viikon lomani aikana ennätin sukeltamaan kymmenä päivänä, joiden aikana tein yhteensä 28 sukellusta. Mielestäni ei ihan huono saldo aloittelevalta märkäkorvalta. Sen kuitenkin tiedän jo nyt, että aion tulla tutkimaan merenalaista elämää vielä monen monituista kertaa. Vieläpä monessa eri maailmankolkassa.

Patong, Phuket 27,2,2012

Vessareissu

Eilen olin biitsillä yhdessä suomalaisen kaverin kanssa. Päivä oli todella kuuma ja vettä tuli juotua runsaasti. Kaikki neste ei kuitenkaan valunut aurinkorasvan mukana ulos kropasta, vaan jossain vaiheessa oli pakko päästä vessaan. Täällä on typerä tapa, että lähes joka paikassa joudut maksamaan vessakäynnistäsi. Oli puusee sitten millainen rotanloukku tahansa. Vessareissun hinnat eivät tosin päätä huimaa (noin 3-20 bathia/istunto). Silti harvoin on niin pientä valuuttaa mukana, etteikö vessaleidin tarvitsisi juosta rikkomaan rahaa johonkin läheiseen liikkeeseen.

Eilen löysimme rannan läheisyydestä vessan ja ajattelimme muina miehinä hipsiä tekemään tarpeemme ilman kyseistä palvelumaksua. Harmiksemme vessan ovi oli kuitenkin lukossa ja muutaman sekunnin jälkeen rouvavessanvartija seisoi selkämme takana valmiina rahastamaan. Kaverini kysyi paljonko vessakäynti kustantaisi ja alkoi kaivamaan rahaa taskustaan. Ajattelin, että jos en kysy mitään, voin livahtaa kaverini siivellä omille tarpeilleni. Nainen katsoi minua käsi ojossa, joten sanoin hänelle muina miehinä: ” I only watching”. Olisittepa nähneet naisen ilmeen tämän jälkeen. Kaverini repesi äänekkääseen nauruun, enkä itsekään enää pystynyt pidättelemään naurua. Kaivoin 20 bathia taskustani ja livahdin tarpeilleni.

Päiväni elefantinhoitajana

Viidakkoseikkailusta päästyämme varasimme sveitsiläis-saksalaisen reissukaverini Marian kanssa päiväretken elefanttipuistoon. Päiväohjelmaan kuului elefanttien hoitoa, ruokkimista, pesua, ratsastamista sekä elefantilla ”ajamiseen” tarvittavien käskyjen opettelua. Päivän päätteeksi oli luvassa vielä koskimelontaa kumiveneellä.

Aamu valkeni ja lava-auto tuli noutamaan meitä majapaikastamme. Iloksemme huomasimme, että olimme ainoat turistit sinä päivänä tämän matkatoimiston matkalla. Saimme siis todellakin erityisopastusta elefanttien elämästä. Aamutorin kautta ajoimme kohti elefanttipuistoa, joka sijaitsi noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Chiang Main keskustasta.

Chiang Main aamutori

Chiang Main aamutori

Chiang Main aamutori

 

Chiang Main aamutori

Päivä oli mahtava sukellus elefanttien maailmaan. Olen aina kunnioittanut elefantteja, enkä pelkästään niiden valtavan koon takia. Elefantissa on reilusti luonnetta ja heitä voi tämän vuoksi verrata hieman jopa ihmisiin. Iso eläin voi olla todella itsepäinen. Jos tämä monen tonnin harmaa panssarivaunu haluaa poiketa polulta ja napata puolet tien vieressä olevasta banaanipuusta, siinä ei auta oppaan kovatkaan käskyt. Tai jos elefantti päättää, ettei sitä huvita kävellä, sitten ollaan paikallaan. Elefantti syö kaksikymmentä tuntia päivässä ja nukkuu lopun ajan. Elefantti siis syö melkein koko ajan. Täysikasvuinen elefantti voi syödä jopa 250 kiloa päivässä. Tämä luonnon luoma vegetaristi voi elää ihmisiän verran eli noin 90 vuotiaaksi.

Hieman vitamiineja ja hivenaineita, jotta jaksaa

Elefantille tuli nälkä

Elefantin pesua

Kohti kuohuvaa koskea

Pääsimme Marian kanssa leikkimään kahden tähden Mitä tänään syötäisiin -keittiöohjelmaa, sillä saimme itse valmistaa papaya-salaattimme ja kookosmaito-curry-kasviskeittomme aamutorilta ostamistamme raaka-aineista. Ja hyväähän siitä tuli, vaikka itse sanonkin.

Teijan keittiössä

Päivä oli kerrassaan mahtava. En osaa edelleenkään ohjastaa elefanttia kuin välttävästi, mutta tiedän niiden elämästä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Elefantilla on tästä lähin erityinen asema sydämessäni.

Mitenköhän kyseinen kärsäkäs sopeutuisi Suomen ilmanalaan? Jos vaihtaisi auton elefanttiin...

Märk ä pusu elefantilta

Chiang Mai 20.2.2012