Kaksi päivää ja yksi yö viidakossa. Mahtava elämys ja hieno opetus siitä, että onnellisuus koostuu yksinkertaisista, pienistä asioista.
Viidakko ei ole savanni, joka on yhtä tasaista ruohomattoa. Viidakko on pelkkää ylä- tai alamäkeä, ainaista nousua laskun perään ja laskua nousun perään. Onneksi elämä on ainakin joskus tasaisempaa, joten viidakkoa ei voi puhtaasti verrata elämän kulkuun. Markkinatalouteen kylläkin.
Ja kuinka palkitsevaa on, kun kolme ja puoli tuntia yhtäjaksoisesti tarvottuasi ylä- ja alamäkeen saavutat viimein vesiputouksen. Ei voi muuta kuin taputtaa itseään molemmilla käsillä selkään, heittää rinkan pois ja pulahtaa viilentävään veteen.
Leiriydyimme ryhmämme kanssa idylliseen paikkaan, jossa paikallinen perhe asui ja piti samalla vierasmajaa viidakkovaeltajille. Paikka oli todellakin autenttinen. Ei sähköä. Tosin juokseva vesi (kylmä vesi, putkisto mallia puutarhaletku) oli vedetty läheisestä vesiputouksesta. Viemärikin vessoissa oli, muttei varmasti mennyt kunnalliseen verkostoon, tuskin edes umpisäiliöön tai pienpuhdistamoon.
Oli mahtavaa huomata, kuinka onnellisia paikalliset ihmiset olivat. Vaikka heidän elämänsä koostui hyvin yksinkertaisista päivittäisistä rutiineista, ja heidän elinolonsa olivat hyvin vaatimattomat, kaikkialla tuli vastaan ihmisiä hymynkare suupielissään. Luonto oli yhtä, sillä eläimet ja ihmiset asuivat saman katon alla. Sulassa sovussa.
Oli mahtavaa huomata, kuinka onnellisia paikalliset ihmiset olivat. Vaikka heidän elämänsä koostui hyvin yksinkertaisista päivittäisistä rutiineista, ja heidän elinolonsa olivat hyvin vaatimattomat, kaikkialla tuli vastaan ihmisiä hymynkare suupielissään. Luonto oli yhtä, sillä eläimet ja ihmiset asuivat saman katon alla. Sulassa sovussa.
Patikoinnin jälkeen söimme avotulella tehdyn ruuan ja istuimme pitkälle yöhön nuotion ääressä jutellen niitä näitä ja kuunnellen viidakon ääniä. Kiire oli unohtunut, aika oli pysähtynyt.
Seuraavana aamuna nautimme nuotiokahvit ja jatkoimme patikointia läpi muutaman pienen paikallisen kylän. Pääsimme vielä melomaan bambulautalla pitkin jokea ja ratsastamaan elefantilla.
Kun olet oudossa ympäristössä, vieraiden ihmisten parissa, joudut fyysisten sekä henkisten ponnistelujen eteen, ilman mitään nykyaikaisia mukavuuksia, mitä teet? Minulle tämä kahden päivän viidakkopatikointi ja yöpyminen bambumajassa keskellä luontoa vieraiden ihmisten kanssa oli mielekästä ja opettavaa. Ja vaikka kroppa huusi armoa kahden päivän patikoinnista, mieli tuntui silti levänneeltä ja olo rennolta. Ehkä vielä joku päivä palaan viidakkoon.
Chiang Mai, viidakko 19.2.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti