Kolmas päivä on startattu viiden päivän sukellussafarista ja ensimmäinen sukelluskin suoritettu jo klo 7.30. Olemme edenneet neljän sukelluksen päivävauhtia eli takana yhteensä jo yhdeksän sukellusta ja edessä vielä seitsemän. Täytyy kyllä myöntää, että vedenalainen maailma on avautunut kuin joulukalenterin 24. luukku jouluaattona. Olen jo nyt nähnyt niin paljon, että reissu on onnistunut, vaikka loppusukelluksilla ei mitään kummempaa näkyisikään. Esimerkkinä mainittakoot kolme n. 4-5 metrin siipivälillä varustettua mantaa eilen. Kilpikonnia, mustekaloja, merikäärmeitä, rauskuja, mureenoita ja isoja, todella isoja kaloja, barracuda -parvia ja upeita koralleja yhtään vähättelemättä. Mutta kyllä manta on merten Enterprise! Se lipuu äänetönnä pimeydestä ohitse ja sen sulavaa leijumista ei voi kuin ihailla.
Reissu on ollut hyvä excursio omaan itseeni, suhtautumiseeni vieraisiin kulttuureihin ja ulkomaalaisiin sekä kielitaidon kartuttamisen kannalta. Olen ainoa suomalainen viidentoista sukeltajan + puolenkymmenen paikallisen laivahenkilökunnan kanssa. Sukellusryhmässämme on edustettuina Saksa, Puola, Venäjä, Hong Kong (Kiina), Itävalta, Yhdysvallat ja Englanti. Itse sukellan venäläisten kanssa: Valeriy on sukellusparini ja diving masterimme ja hänen lisäkseen Olga ja Ivan (mukava pariskunta Pietarista). Valeriy ei puhu kuin muutaman sanan englantia, mutta sukelluskieli on universaali ja kyllä me viittomalla olemme saaneet hyvin kommunikoitua. Ivan puhuu englantia, joten hänen kauttaan olen saanut myös viestini perille. Muiden kanssa pärjää hyvin englannilla, jos he vain ymmärtävät mitä minä yritän sanoa.
Olen aina suhtautunut venäläisiin hieman varauksellisesti. Kokemukseni suurimmasta osasta venäläisiä ovat negatiivisia, koska he ovat suuressa porukassa usein käyttäytyneet ylimielisesti, röyhkeästi ja muita halveksuvasti. Tämä on toistunut niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Käsitykseni on tämän reissun myötä muuttunut totaalisesti. Heistä löytyy myös inhimillinen puoli, he ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia ja auttavat jos tarve vaatii. Tästä hyvänä esimerkkinä maanantain toinen sukellus, joka suoritettiin haasteellisissa olosuhteissa. Merenkäynti pinnassa oli kovaa eikä virtaukset veden allakaan kovin helppoja olleet. Kiersimme pienen saaren toiselle puolelle ja aloimme nousun pintaan. Jo veden alla olin kuluttanut paljon voimiani virtauksia vastaan sukeltaessa, joten pintaan noustessa ja yli 2 metrisiä aaltoja vastaan uidessa olin todella väsynyt ja kulutin nopeasti pullossa jäljellä olleen ilman loppuun. Alkoi epätoivo vallata. Aallot olivat liian korkeita ja tiheitä snorkkelin käyttöön (ainakin omilla taidoillani) ja laivaamme ei näkynyt. Hetken jo kerkesin nielemään merivettä, kunnes Valeriy tajusi, etten jaksa enää uida ja tuli luokseni, antoi vara-annostimensa minulle ja otti minut pelastusasentoon. Meni ainakin kymmenen minuuttia, kunnes laivamme saapui noutamaan meidät. Kannella merivettä kakoessani ja itkua pidätellessäni tajusin, kuinka pienestä henkikultani oli ollut kiinni. Kun olimme saaneet päivän muut sukellukset suoritettua, tarjosin hengenpelastajalleni päivällisen yhteydessä oluen. Vastahakoisesti Valeriy suostui ottamaan mitättömän lahjukseni vastaan. Päivän tapahtumien jälkeen käsitykseni venäläisistä on muuttunut pysyvästi. Positiivisempaan suuntaan.
Jossain Andaman merellä, Similanin saaristossa 1.2.2012
Yhteinen kieli
ei ole sanoja,
vaan yhteinen mieli
ilman rajoja.
Juha Väistö 1.2.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti