Koko tähän astisella reissulla (kolmen viikon aikana) en ole vielä törmännyt huonoon ruokakokemukseen. Tosi tulisia ja maistamisasteelle jääneitä kokemuksia kyllä piisaa. Pidän maustetusta ruuasta ja thaimaalainen keittiö hemmottelee makunystyröitäni. Nälkää ei siis ole tarvinnut nähdä, vaikka peiliin katsoessa sekin olisi suotava kokemus. Täällä ei kylläkään tule ahdettua ruokaa siinä määrin ääntä kohti kuin kotona, ja tuntuu että energiaakin kuluu tekemättä mitään enemmän kuin hämäläismaisemissa. Mielestäni ainoa syy tähän on ilmasto. Kuumuus kuluttaa energiaa ja jatkuva nesteen (siis veden) juominen lisää aineenvaihduntaa. Ja kyllä Tom Yam keittokin pistää suolistoon vauhtia. Tullen mennen.
Liikunta-aktiviteetit ovat toisaalta jääneet sukeltamiseen ja vedessä puljailuun. Tällä viiden päivän sukellussafarilla, neljän sukelluksen päivä vauhdilla tuntuu joka päivän jälkeen kuin olisi juossut puolimaratonin. Sen verran uuvuttavaa reippailua sukeltaminen on. Ja vaikkei sitä heti uskoisi, niin veden alla ihminen kuluttaa oman kehonsa lämmittämiseen aikamoisesti energiaa vastavirtoihin sekä ylös- ja alaspäin tapahtuvien pyrähdysten lisäksi.
Mitä tulee vielä ruokaan, niin voisin syödä paikallista sapuskaa vaikka loppuelämäni. Toivottavasti en kuitenkaan joudu, sillä se tarkoittaa että elämäni päättyisi maksimissaan noin neljän viikon kuluessa. No, leikki sikseen. Suomesta tällä hetkellä kaipaan ainoastaan ruisleipää ja sinihomejuustoa. Ensimmäinen tehtäväni onkin Suomeen päästessä tempaista paketillinen sinihomejuustoa ja pari palaa ruisleipää. Ja ehkä litra kevyt maitoa tai piimää kyytipojaksi.
Andaman meri, jossain ulapalla 1.2.2012
Kyllä ihmisen syödä pitää,
sille ei kukaan mahda mitään.
Jos et syö niin vatsasi huokaa,
kiireesti ruokaa tänne jo tuokaa.
Eikä se lopu vatsan tuskaan,
liikkeesi lakkaa ja sammut puskaan.
Sinne jäät kunnes mullaksi muutut,
matojen herkuksi suoleen juutut.
Juha Väistö 1.2.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti