Kolmatta viikkoa reissua takana ja nyt alkaa pikku hiljaa pääsemään olotilaan, jossa aika alkaa menettämään merkityksensä. Tarkoitan aikaa suhteellisena käsitteenä, kun mitataan tehtyihin asioihin kulutettua aikaa. Istuin satamassa aamupalalla ja tilasin rauhassa aamiaisen. Tarjoilija otti tilaukseni vastaan ja toi muutaman minuutin kuluttua kupin kahvia. Vaikka aamiaisen tulo kesti, en tuntenut oloani ahdistuneeksi. Minulla oli kaikki aika odotella ruokaa ja siemailla hitaasti kahvia samalla merta ja laivoja katsellen. En muista milloin Suomessa olen ehtinyt nauttia aamiaisen rauhassa, tuijottamatta kelloa samalla murehtien iltaan asti aikataulutettua päivää. No, tein minä nytkin aamiaisen yhteydessä suunnitelman tälle päivälle. Päätin, että aamiaisen nautittuani ajan mopolla hieman sisämaahan päin ja otan rentouttavan hieronnan. Jaksan sitten illasta paremmin lähteä viiden päivän sukellusretkelle.
Täällä kaikki tapahtuu astetta hitaammin kuin mihin olen tottunut. Jos joku on vain puolituntia myöhässä, se on aikataulussa. Suomessa aika on yleensä kortilla ja päiväohjelma on aikataulutettu minuutilleen. Samat rutiinit toistuvat päivästä toiseen. Kiire on suhteellista. Jokainen luo omalla tekemisellään itselleen kiireen. Täällä ei ole kiire mihinkään. Jos ei halua tehdä jotain, kukaan ei vaadi suorittamaan. Eilen en ollut varma, mikä viikonpäivä on kyseessä (ja olin selvinpäin). Eikä minua oikeastaan kiinnostanutkaan. Alan näköjään tottua joutenoloon. Täällä on aina sunnuntai.
Chalong, Phuket, Thaimaa 29.1.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti