Jo eilen aloin jännittämään tätä päivää, viime viikolla varaamaani ensimmäistä sukellusreissua Thaimaassa. En ole kovin kokenut sukeltaja, sillä takana on noin kymmenen sukellusta. Niistäkin suurin osa Suomen järvissä suoritettuja sukelluksia. Sukelluskortti minulla on ollut viime keväästä lähtien ja senkin suoritin Suomessa. Tähän täytyy kyllä todeta, että onneksi. Suomessa kurssi kesti koko kevään ja antoi loistavat edellytykset pulahtaa pinnan alle. Thaimaassa samainen kurssi suoritetaan 3-5 päivässä, jonka jälkeen annetaan paatista potku persiille ja toivotetaan kirkkaita vesiä ja hyviä sukelluksia.
Palataan tähän päivään. Olin varannut ensimmäiseksi sukellusretkeksi kolmen sukelluksen setin, josta kaksi sukellusta suoritettiin Ko Phi Phin (joku voi tietää The Beach -elokuvan, joka kuvattiin näillä saarilla) pinaakkeleiden ympäristössä ja yksi avomerellä Shark Point -nimisellä korallikarikolla. Pinaakkeli on muuten luonnonmuovaama pylväsmäinen saari, joita kohoaa Andaman merestä kuin sieniä konsanaan. Aivan upeita monumentteja.
Ensinnäkin, minua hakemaan tullut kuljetus oli noin puolituntia myöhässä ja aloin jo epäillä tuleeko kyytiä ollenkaan. Huonosti nukutun yön jälkeen jännitys alkoi muuttua jo hienoiseksi peloksi ja toiveeksi, että kyyti ei tulisikaan. Kyyti vihdoin saapui, pääsimme satamaan ja saimme sukellustavarat ja itsemme onnellisesti laivaan. Mukaani tuli suomalainen sukellusopas, jonka ansiota oli itseluottamukseni palauttaminen.
Saavuimme ensimmäiseen sukelluspaikkaan ja laitoimme laitteiston kuntoon. Hieman kyllä hirvitti, kun hyppäsin n. + 30 asteiseen veteen märkäpuku päällä, painovyö vyötäisillä, maski naamalla, annostin suussa, räpylät jalassa sekä kaasupullo ja ilmaliivi selässä. Jaiks! Miten tämä nyt menikään? Opas näytti, että eiköhän sukelleta, joten sitten vain pinnan alle. Paluuta ei ollut.
Alkuun en meinannut saada tasattua painetta korvistani. Lisäksi maskini uutuuttaan ja kokemattomuuttani päästi suolaisen meriveden silmieni iloksi. Siinä sitten samalla hiljaa syöksyessäni kohti pohjaa yritin epätoivoisesti muistaa hengittää rauhallisesti, nenästä kiinnipitäen puhaltamalla tasata painetta korvistani ja tyhjentää maskia merivedestä. Meinasi pakokauhu ottaa yliotteen. Hoin itselleni, hengitä syvään ja rauhallisesti, syvään ja rauhallisesti.
Ensimmäisellä sukelluksella kävimme syvimmillämme n. 21 metrissä. Ensimmäinen ”dyykki” meni pääasiassa oman kehon tasapainoituksen, maskin tyhjennyksen ja rauhallisen hengityksen löytämisen merkeissä. No, näin todella upeita kaloja, mureenan ja kaksi kilpikonnaa. Vaikka korviini sattui vielä hieman pintaan nousun jälkeenkin ja sain elämäni parhaan poskiontelohuuhtelun merivedellä, tiesin, että tuohon maailmaan tulen vielä menemään monta kertaa uudelleen.
Toinen ja kolmas sukellus sujui jo enemmän merenalaista maisemaa, kasveja, koralleja, kaloja ja muita ihmetyksiä katsellessa. Pelkään korkeita paikkoja, mutta vedessä voin edes hetken tuntea kuinka lentäisin. Tässä elementissä lintujen sijaan lentokavereinani ovat kalat, taivaan tähtinä pienemmät monivärisesti tuikkivat kalat, pilvilauttoina meduusat ja alla vilistää monivärisistä koralleista koostuva taikametsä. Se on minun todellinen satumaailmani, johon pääsee vain muistamalla hengittää. Syvään ja rauhallisesti.
Vieraassa valtakunnassa vierailulla,
Sinun maailmassasi
Ihailen virtaviivaista kehoasi,
sulavaa tapaasi liikkua,
kykyäsi hengittää
Taitoasi tuntea jokainen liikkeeni
herkillä aisteillasi
ja vastata epätietoisuuteen
uteliaisuudella tai
pakenemalla
En tee pahaa,
haluan vain katsoa
ja oppia
enemmän sinusta
Myös enemmän itsestäni.
Juha Väistö 24.1.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti